EERO SAUNAMÄKI

✨ Tervetuloa sivuilleni – kiva että olet täällä!
​
Olen Eero Saunamäki, Linnan juhlistakin tuttu nokkahuilisti, saksofonisti ja laulaja.
Esiinnyn monipuolisesti niin klassisen musiikin kuin kevyen musiikin parissa: sinfoniaorkestereiden solistina, kamarimuusikkona, bändeissä, klubeilla ja juhlatilaisuuksissa.
🎷 Olen kotonani yhtä lailla festivaalilavalla kuin pihajuhlissa – ja minut voi tilata esiintymään kuka tahansa, yksityishenkilö tai yritys.
Teen töitä erityisesti nokkahuilun puolesta – tuo maailman väärinymmärretyin soitin saa ansaitsemansa arvon Nokkahuiluguru-esityksissäni. Soitan myös mielelläni saksofonikeikkoja DJ:n tai kvartetin kanssa, ja laulaminen on tärkeä osa esiintymistäni.
​
Usein yhdistelen keikoillani kaikkia osaamisalueitani – näin syntyy persoonallinen ja elämyksellinen kokonaisuus. Ohjelmisto voi olla barokkia, soul-klassikoita, popballadeja tai vaikkapa suomalaisia ikivihreitä – toiveidesi mukaan.
​
📲 Minut löytää myös YouTubesta ja muilta sosiaalisen median alustoilta.
​
✨ Olen esiintynyt sadoissa erilaisissa tilaisuuksissa – pienissä ja suurissa – ja teen sen edelleen suurella sydämellä. Ota yhteyttä matalalla kynnyksellä – mietitään yhdessä, millainen musiikki sopisi juuri sinun tilaisuuteesi!
Keikkakalenteri​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​
12.2.2026 klo 18.30 Tampere-talo, Tampere
Kokoillan konsertti nokkahuiluilla nykymusiikkiyhtye TampereRaw:n kanssa
​
13.3.2026 klo 18 Espoonlahden kirkko, Espoo
Ajaton Bach & Vapaat äänet -konsertin ensiesitys saksofonisti Esa Pietilän kanssa
​
21.3.2026 klo 16 & 19 Musiikkitalo, Helsinki
Vantaan Viihdeorkesterin tulkinta Nightwishin Yesterwynde-albumista
​​
10.4.2026 klo 18 Wasa Innovation Center, Vaasa
Vaasa Baroque -festivaalin soolokonsertti, jossa soitan vanhaa musiikkia niin nokkahuilulla kuin saksofonilla
​
11.4.2026 klo 19.30 After Eight, Pietarsaari
Vaasa Baroque -festivaalin soolokonsertti, jossa soitan vanhaa musiikkia niin nokkahuilulla kuin saksofonilla
​
16.5.2026 Yksityistilaisuus, Tuusula
Cocktail-musiikkia saksofonilla häissä
​​
29.6.2026 klo 13, Sysmä
Soolonokkahuilukonsertit Sysmän suvisoitossa
​​
4.7.2026 Yksityistilaisuus, Helsinki
Saksofonisti ja DJ viihdyttävät häissä!
​
15.-19.7.2026 Paikka tarkentuu
Nokkahuilukonsertteja festivaalilla
​​​​
26.7.-1.8.2026 Paikka tarkentuu
Nokkahuilukonsertteja festivaalilla
​
11.8.2026 Paikka tarkentuu
Nokkahuilukonsertti festivaalilla
​
20.8.2026 Paikka tarkentuu
Sinfoniaorkesterin nokkahuilusolistina​
​
25.9.2026 Yksityistilaisuus, Helsinki
Juontajana, saksofonistina sekä bändin laulusolistina yritysjuhlissa
​
4.10.2026 Helsinki, paikka tarkentuu
Konsertti nokkahuilulla ja saksofonilla
​
17.10.2026 Yksityistilaisuus, Tampere
Synttärikeikka bändin kanssa
​
20.-22.10.2026 Paikka tarkentuu
Nokkahuilusolistina orkesterin kanssa
​
10.11.2026 Leppävaaran kirkko, Espoo
Ajaton Bach & Vapaat äänet -konsertti saksofonisti Esa Pietilän kanssa
